19.12.2013

Baby, It's Cold Outside! (Christmas things, including theater plays and shopping)

Hellou!

Eihän täällä oikeesti ole kylmä mutta hyvä kappale! Lämpötila tällä hetkellä vaihtelee nollasta 20 asteeseen. Ja voi kun nä viikot menee niin nopsaan et ei ehdi kun silmiä räpäyttää ni melkeen kuukaus on vilahtanut silmissä. Koko ajan melkeen tapahtuu jotain. Mutta nyt täytyy kyllä sanoa että pienet tietokone ongelmat on hidastanut mun kirjoittelemista tänne. Mutta kuitenkin nyt vihdoin sain ees jotain kirjoitettua. Kaikkea hauskaa joulu meininkiä nyt viimeiset viikot on kuitenkin ollut.

Käytiin host-äitin kanssa Sacramentossa pari viikkoa sitten. Kävästiin jonkinlaisessa juna-museossa mikä oli yllättävän mielenkiintoista. Samalla myös käveltiin ympäri downtownia ja vanhaa kaupunkia.






Käytiin valitsemassa meille joulukuusi!



Suomesta tuli vihdoin paketti kolmen viikon odottelun jälkeen. Sisältä löytyi suklaata ja salmiakkia ja tietty hostien ja omat joulu lahjat. Salmiakkia oli ihan pakko maistaa oli jo niin kova ikävä ja tarjosin myös koulussa monelle maistiaisksi ja ainoastaan kolme ihmistä nielaisi sen. Muut sylkäs suoraan roskikseen. No saanpahan syödä "karkkini" rauhassa. :) Paketissa oli myös vanhoja kuvia, jota aattelin laittaa seinälle.









Koriksessa on ollut jo neljä peliä ja huhhuh täytyy sanoa että on erilaista. Jopa säännöissä on eroavaisuuksia ja muutenkin oma pelipaikka on totaalisen erilainen. Ennen olin se joukkueen lyhin tai ainakin melkein lyhin, mutta nyt olen se pisin ja pelaan korin alla. No mutta hauskaa kuiteskin on vaikkakin ollaan hävitty melkeen kaikki pelit. Mutta tiistaina voitettiiin meijän ekapeli ja kaikki oli niin hurjan ilosia!Oli kiva voittaa edes yksi peli ennen lomia. Tilattiin myös hupparit joissa on sukunimi takana ja aina kun käytän sitä niin joku tulee kysäsemään että miten sun sukunimi sanotaan. Kyllä ilmeet on aika hupaisia sen jälkeen.



Ollaan käyty perheen kanssa paljon näytelmissä yllätys yllätys. Pari viikkoa sitten olitiin katsomassa tätä yhtä joska nimeä en muista, mutta puolessa välissä tajusin että meillä oli viime vuonna äidinkielessä joku essee juttu juuri tuosta näytelmästä. Käytiin myös katsomassa musikaali Oliver! joka on host-siskon yksi lemppareista. Huhhuh en tajunnutkaan et olen käynyt näin monessa näytelmässä muutaman viikon sisällä, sillä viime viikonloppuna käytiin host-siskon ja muutaman kaverin kanssa katsomassa musikaali Annie, jossa oli ainoastaan lapsia, ja samaan syssyy ton jälkeen menin katsomaan koulun joulunäytelmää, jonka olin jo käynyt edellisillalla katsomassa. Täytyy sanoa että se oli todella hyvä! Ikinä en ois kuvitellu et koulu näytelmät vois olla hyviä, mutta se oli ja parani jopa toisella kerralla. Siihen oltiin nähty niin paljon vaivaa ja kaikki kulissit ja vatteet oli täydellisiä. Näytelmän alkamista odotellessa hengasin takahuoneessa kaikkien hyvien kavereiden kanssa ja oli kyllä loistava ilta ja itse asiassa koko päivä.








Kuusi ihmistä tunkeutui samaan autoon odottelemaan.



Lauantai aamulla ennen Annietä olin myös auttamassa host momin kanssa ala-asteella pieniä lapsia paketoimaan lahjoja. Siellä oli kyllä niin sulosia pieniä lapsia.



Torstaina alkaakin kolmen päivän turnaus mikä toivottavasti on todella hauskaa. Myös joululoma alkaa tällä viikolla. JEI!