12.5.2014

Spring Break:Yosemite,Disneyland and San Diego Zoo Safari

Hellou!

Happy Mother's day to my mom and host mom!!

Kevät lomasta onkin jo aika paljon aikaa mutta tuli vähän ongelmia kuvien kanssa. Nyt kuitenkin sain vihdoinki ne laitettua tänne.

Eli huhtikuussa meillä oli spring break joka oli viikon mittainen. Teimme road tripin Californian halki host-siskon ja -äidin kanssa. Käväsimme Yosemiten kansallispuistoos mikä oli kyllä hienompi paikka kun odotin. Monia vesiputouksia löytyi ja tietty kaikista niistä täytyi ottaa kuvia. Mutta rajailin nyt kuitenki vain muutamaan kuvaan ettei nyt ihan Bloggeri sekoaisi kuvienmäärästä.


Host-siskon kanssa oltiin kaivoskierroksella, jossa konttailtiin pienissä tunneleissa. Kierroksen alussa laskeuduimme köyden avulla luolan katosta alas pohjalle. Se oli sunnilleen 50 metriä osaksi kallion vierellä ja osaksi pelkästään köydellä. 











Mentiin brunchille viidentähden hotelliin ja täytyy kyllä sanoa etti oli kyllä aikast hyvää. 

























Yosemiten jälkeen ajettiin etelään päin ja kohti Disneylandia.Siellä sitten vietettiinkin kaksi päivää. Täytyy kyllä sanoa että jos vaan muuttaa voisin siihen prinsessojen linnaan niin ei kahdesti tarvitsisi kyllä kysyä. Jonot kyllä joihinkin laitteisiin oli huimat mutta kyllä silti kaikkiin mihin haluttiinkin niin päästiin.




















Ensimmäinen maailmankuulu corn dog ja täytyy kyllsä sanoa että hyvä oli! 









Disneylandin jälkeen ajettiin San Diegoon ja siellä mentiin eläinpuistoon. Siellä siten nähtiinkin kaikennäköisä elukoita. En viitsi pistää montaa kuvaa niistä kun muutenkin näitä kuvia on jo todella paljon että tässä muutama tarkkaan valittu kuva.
















Sitten ajettiinkin semmoiset 8 tuntia yhtä matkaa takaisin.

Siinä oli sitten minun kevät loma. Kirjoittelen varmaan pian uudelleen kun oli promit ja koulun spring play mutta ajattelin että teen uuden postauksen noita varten kun muuten tulee niin paljon kuvia yhteen postaukseen.