10.6.2013

Hellouu!!

Jes sain vihdoin aikaseks kirjotella tän ekan postauksen. :) Eli siis oon yks 17 vuotias tyttö Turusta ja oon lähdös vaihtoon Jenkkeihi 2013-2014. Lento määränpäänä ois Los Angeles ja mahdollisii osavaltioit on California, Arizona, Nevada, Colorado, New Mexico ja Hawaji. Kertoilen sitte täällä blogissa kaikkee tärkeet ja turhaa koskien tota vuotta jenkeis ja sen jälkeenki :)



Tässä on muutamia kuvia mulle tärkeistä henkilöistä eli perheestä ja kavereista. Mutkin voi bongata joistain kuvista.



Puoles vuodes onki tapahtunu jo paljo myös vaihtoon liittyvissä asioissa. Esimerkiks on ollu kaks orietaatioo, joist toinen oli leiri muotone ja se oli saiiraan kiva. Siellä oppis tutustuu moniin uusii ihmisiin, jotka ovat samassa tilanteesa ku mä. Oli hauska jutella kun jotaki oikeesti kiinnosti kuunnella ja oli kans hauska kuunnella muitten ajatuksii.

Myös viisumikin on jo hankittu ja se ei ollukkaa nii pelottava kokemus. Viime perjantai aamuna siis lähdimme köröttelemään kohti Helsinkiä ja perillä oltiinkin tuntia ennen yllätys yllätys. Meidän täytyi odotella eräässä kahvilassa, että meitä tullaan hakemaan sieltä. Ensin meidät vietiin metalli ovien taakse, josta vartija kutsui jokaisen yksitellen sisään turvatarkastukseen. Sitten täytyi enää antaa eräälle naiselle kaikki liput ja laput, josta siirryttiin odottelemaan itse haastattelua. Se olikin helppo juttu. Haastattelija kyseli vain muutaman kysymyksen englanniksi kuten tiedätkö jo minne olet menossa ja että mitä vanhempasi ovat ammatiltaan. Turhaan siis panikoin.

Nyt odotellaan vaan perhetietoja, jotka olis jo kiva tietää pikku hiljaa. Muuten kaikki alkaakin olla jo matkalukkua vailla valmista. Alkaa jo pikku hiljaa jännittää...




5 kommenttia:

  1. Jeee tätä oon oottanu!! Tä on ihan sairaan kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no ei oo iha viel valmist mut pikku hiljaa pikku hiljaa XD

      Poista
  2. Jeeeeeeee wilmuriiii tätä on odotettu!! xD hahaha kaikkein edustavimmat kuvat must sit löytäny XD Varsinki toi ekan kollaasin tokan rivin eka:D:D hiiiii mua jänskättää kans niin pal sun puolest ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No edustavimmis kuvis on kivoi muistoi kute esim. tollo me tehtii se "leffa" XD

      Poista